keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Takaisin Suomessa

Hei,

Blogin päivittäminen ei mennyt aivan niin hyvin, kuin olin keväällä suunnitellut. Vaihtoelämä meni lopussa sen verran hektiseksi, etten sitten löytänyt enää aikaa päivittämiseen. Aluksi poikaystävä kävi, sen jälkeen oli kaikennäköistä tapahtumaa viikonloppuisin sekä kokeisiin lukua, ja lopulta itse loppukokeet. Sen jälkeen lähdin matkustelemaan - käytiin vaihtareiden kanssa Seoulissa Etelä-Koreassa sekä Okinawalla. Oli aivan upeaa, etenkin Okinawa!

Mitkä on sitten fiilikset näin vaihdon jälkeen? Ensimmäisenä tulee mieleen, että puoli vuotta meni aivan liian nopeasti! Jos vain olisi ollut mahdollista, olisin jäänyt koko vuodeksi. Valitettavasti omalla kohdalla olin jo suunnitellut muuta hommaa syksyksi, joten en tähän pystynyt. Myös kielitaidon puolesta voin vaikka vannoa, että toisen puolen vuoden aikana japani olisi lähtenyt luistamaan aivan eri tavalla kuin nyt, kun suurin osa vaihdosta oli vasta lämmittelyä kielen osalta. Ehkä viimeisen kuukauden aikana aloin oikeasti tajuamaan sitä, ja käyttämään sitä myös luokkahuoneen ulkopuolella. Tämä jätti kuitenkin motivaation opiskeluun, sillä nyt kun pääsin hyvin alkuun, en halua lopettaa opiskelua tähän!

Sain vaihdon aikana paljon hyviä ystäviä, ja hyvästien jättäminen oli vaikeaa. Onneksi ehdin nähdä ja viettää aikaa lähes kaikkien kanssa viimeisilläkin viikoilla, niin lopulta pääsin jättämään Sagan ihan hyvillä mielin.


Warabino, Karatsu. Käytiin täällä luokan kanssa eksursiolla

Koin myös, että ehdin matkustella tarpeeksi ja kokea japanilaista kulttuuria. Sain vaihtareiden lisäksi japanilaisia kavereita, ja heidän, biokemian labran sekä homestay-ohjelman kautta pääsin lähemmäs japanilaista kulttuuria ja jokapäiväistä elämää. Lisäksi pääsin kokeilemaan paljon erilaisia ruokia - myös sellaisia, mitä en ehkä olisi uskaltanut aiemmin maistaa (mm. kananjalkoja Koreassa, raakaa mustekalaa ja jopa valasta erään kylän illallisjuhlissa). Suosittelen ehdottomasti olemaan avoin ja menemään mukaan kaikkeen mahdolliseen tapahtumaan ja ohjelmaan! Kesällä mm. matsurit eli festivaalit olivat aivan upea kokemus yukatoineen, ilotulituksineen ja katuruokineen! Matkustelun puolesta matkustin niin paljon kuin aikaa riitti, mutta silti en ehtinyt käydä kaikkialla missä halusin. Onpa sitten hyvä syy lähteä uudestaan Japaniin. :)

Kaiken kaikkiaan koin, että sain vaihdosta irti niin paljon kuin puolen vuoden aikana oli mahollista. Kielitaitoni on nyt hieman parempi, ehdin matkustella, sain ystäviä ja olen monen monta kokemusta rikkaampi. Vaikka Saga on paikkana pieni, löytyy sieltä silti tarpeeksi tekemistä pitämään arki kiireisenä. :)



-Emma

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti