perjantai 15. syyskuuta 2017

Kuvia kesästä osa 1 (Tapahtumat)

Tässä pieni kuvagalleria siitä, mitä tuli kesän aikana tehtyä. Ensimmäisessä osassa tapahtumat. :)

Gatalympics ja Homestay



Kesäkuussa Kashimassa, Sagan lähellä olevassa kylässä järjestettiin mutaolympialaiset, johon päästiin osallistumaan. Itse kokeilin 25 metrin "juoksua", mikä oli enemmänkin rämpimistä mudassa, ja melko raskasta. Mutta kivaa!


Gatalympicin ohessa päästiin kokeilemaan Homestayta, eli yövyttiin kylässä japanilaisen perheen luona. Meidän perheeseen kuului isä, äiti ja isoäiti. Pariskunnan lapset olivat jo aikuisia, ja muuttaneet pois kotoa. Talo oli todella idyllinen, ja kuvassa vierashuone, missä minä ja toinen vaihtari Mei nukuttiin. :)

Host-äidin valmistama päivällinen, oli todella hyvää!


Käytiin tutustumassa Kashiman temppeliin


Maisteltiin kävelyllä biwa-hedelmiä, joista en ollut aiemmin kuullut. Kannattaa maistaa, jos osuu kohdalle!

Kulttuurikurssin ekskursiot



Käytiin luokan kanssa Karatsussa sijaitsevassa Warabinon kylässä, joka on tunnettu porrasviljellystä riisistä. Maisemat olivat kauniit, ja kävelyn jälkeen päästiin syömään päivällistä yhdessä kylän asukkaiden kanssa.

Käytiin myös Kirin-oluttehtaalla tutustumassa oluen valmistukseen. Saatiin kierroksen jälkeen juoda ilmaiseksi :D

Kokkaustunti


Lupauduin pitämään suomalaisen kokkaustunnin japanilaisille, mikä oli pienestä epävarmuudesta huolimatta kiva ja positiivinen kokemus. Kokkailun lisäksi pidin lyhyen esitelmän Suomesta.

Koska aikaa oli vähän, tehtiin helppoja jälkiruokia, eli uunipannukakkua ja joulutorttuja. Ei niistä tullut täydellisiä, mutta hyviä silti. Toivon, että osallistujat olivat tyytyväisiä. :)

Kurumen ilotulitusfestivaali



Kesä oli festivaalien aikaa, ja mentiin sitten Kurumeen katsomaan ilotulitusta. Ihmisiä oli todella paljon, ja meinattiin eksyä kavereista yhdessä välissä.

Ilotulitus kesti 90 minuuttia, ja en ole koskaan nähnyt sen veroista ilotulitusta. Kannattaa käydä katsomassa, jos tulee mahdollisuus!

Sakae no kuni matsuri


Sakae no kuni oli Sagassa järjestettävä festivaali


Osallistuttiin siellä tapahtumaan, jossa meille puettiin yukatat päälle, ja käveltiin ne yllä paraatissa, ja pirskottiin vettä maahan (viilentämään ilmaa). Itse kokemuksen lisäksi parasta oli, että tapahtuman jälkeen saatiin pitää yukatat aivan ilmaiseksi! 


Yukata-tapahtuman jälkeen osallistuin vielä yliopiston kautta bon odoriin, missä tanssittiin perinteistä japanilaista tanssia yhdessä monien muiden kanssa ympäri festivaalialuetta. Yllä meillä oli yliopiston happi-takit. 

Kashiman festivaali ja Homestay (uudestaan)


Host-perheen kutsumana mentiin Mein kanssa uudestaan Kashimaan, missä osallistuttiin vielä yhteen festivaaliin, ja yövyttiin host-perheen luona toisen kerran. Illalla päästiin kulkemaan tällaisella veneellä veden poikki festivaalialueelle, ihmisten soittaessa japanilaista musiikkia.


Paikka oli sama kuin Gatalympicissä, mutta nyt nousuveden aikaan


Festivaalialueen ruokakojuja


Ympäristö host-perheen talon läheltä, riisipeltoja on vähän joka puolella


Host-perheen puutarha


Nanayama International Shower Climbing


Osallistuttiin myös Nanayamassa järjestettävään tapahtumaan, jossa kiivettiin jokea pitkin ylös. Tämä oli ehkä yksi hauskimpia tapahtumia.

Välillä joki oli tosi koskinen, ja välillä syvä ja tyyni.


Paljon ehtii siis tehdä puolessakin vuodessa. :) 

-Emma

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti