sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Golden Week ja muuta matkustelua osa 2

Hei,

Tässä toinen osa Golden Weekistä ja sen jälkeisestä viikosta. :) (Pahoittelen jo valmiiksi kuvaspämmiä)

Golden Weekin torstaina lähdettiin vaihtariporukalla pienelle roadtripille Oitaan ja Kumamotoon. Oltiin suunniteltu reissua jo pari viikkoa, mutta vasta viime hetkellä saatiin vuokrattua auto ja varattua paikat leirintäalueelta. Onneksi kaikki järjestyi ja päästiin lähtemään, sillä nähtiin reissun aikana paljon upeita maisemia ja paikkoja. Ensin matkattiin Oitaan Kuju-kansallispuistoon vuorien keskelle. Siellä kierreltiin katsomassa näköalapaikkoja, vierailtiin maatilalla ja käytiin perinteisessä onsenissa eli kuumassa lähteessä. Onsen oli aivan upea; se sijaitsi ryokan-keskittymässä (ryokan = perinteinen japanilainen majatalo), pienessä kallioisessa "puutarhassa" (eli ulkona, mutta siellä oli silti katto ja seinät). Kylvyn jälkeen oli mukava palata takaisin leirintäalueelle, missä pienen jutustelun jälkeen mentiin telttoihin nukkumaan. Teltat olivat markkinoiden halvimmat, ainoastaan tätä retkeä varten ostettu, ja siksi vähän hirvitti, kun yöllä alkoi sataa vettä. Ei kuitenkaan kastuttu (onneksi), vaikka aamulla teltan sisäseinissä olikin kosteutta jonkin verran.


Kohti vuoria


Matkaseura :)


Meidän eka telttapaikka






Nähtiin ihan liikaa hämähäkkejä matkalla


Maatilalta


Perinteiset koiviirit (koinobori), jotka liehuvat lastenpäivänä 5.5.


Ryokan-kylästä






Perjantaina jatkettiin autoilla Kumamotoon lähelle Aso-vuorta, joka on yksi maailman suurimmista aktiivisista tulivuorista. Mentiin itse Aso-vuorelle, mutta valitettavasti vuori oli juuri sillä hetkellä aktiivinen, eikä kuuluisalle Nakadaken kraaterille saanut sillä hetkellä kiivetä.. Harmitti melko paljon, mutta tyydyttiin sitten vierailemaan Ason tulivuorimuseossa ja tutustumaan vuoren lähiympäristöön. Oli sumuista, joten myös itse vuori lähietäisyydeltä jäi näkemättä. Onpahan ainakin hyvä syy palata takaisin tänne joku päivä. :)

Ason jälkeen käytiin jälleen onsenissa (tällä kertaa paikka oli paljon arkisempi kuin edellisenä iltana), ja illalla grillattiin (vesisateessa :D ). Lauantaina käytiin vielä Kumamoton kaupungissa (tarkoituksena nähdä kuuluisa Kumamoton linna. Tosin se oli suljettu viime vuoden maanjäristyksen vuoksi..), ja iltapäivällä suunnattiin takaisin Sagaan.


Maisemaa matkalta. Keskellä kaukana näkyy Aso-vuori


Toinen leiripaikka




Kohti Asoa (edessä)





Niin sumuista..


..mutta oli hauskaa siitä huolimatta



Aamu leirintäalueella näytti tältä


Kumamoton linnaa, jota ei päästykään ihailemaan..


Kuuluisa Kumamoton karhumaskotti, jota näkyi joka puolella katukuvassa


Golden Weekin jälkeen arki jatkui, eikä mitään erityistä tainnut tapahtua. Perjantaina (12.5.) kävin "Tanago Sekku" -nimisissä illanistujaisissa, jonka japanilaiset kansainvälisyydestä kiinnostuneet opiskelijat olivat järjestäneet. Syötiin siellä japanilaista ruokaa (chimakia), tehtiin origameja ja tutustuttiin muihin opiskelijoihin. Lauantaina puolestaan lähdin biokemian labran kanssa Miyazakiin etelä-Kyushuun, jossa pidettiin Kyushun laajuinen biokemian konferenssi. Tämä oli ensimmäinen tiedekonferenssi/-tapahtuma, johon osallistuin, ja siksi todella mielenkiintoinen kokemus. Vaikka tapahtuma oli ainoastaan japaniksi, sain sieltä paljon motivaatiota tulevaisuuden opiskeluja varten. Tajusin, että biokemian osaaminen minulla on todella hatara, ja haluan ymmärtää sitä (etenkin kemian puolta) paremmin. Olen myös unohtanut paljon solubilsan perusasioita, joten pitäisi joku päivä ottaa uudestaan vanhat oppikirjat käteen ja kerrata.


Tanago Sekku -illan tuotoksia


Kohti Miyazakia (rakastan näitä vuorimaisemia)


Sain oman nimiläpyskän :D


Miyazakin katukuvaa


Tapahtuman lisäksi käytiin syömässä Miyazakin perinneruokia (chicken nambania ja Miyazakin kanaa), ja paluumatkalla uudestaan perinteisessä onsenissa. Onsen oli jälleen todella tunnelmallinen, ja kylvyn jälkeen istuskeltiin vielä hetki rauhoittumassa onsenin yhteydessä olevassa ryokanissa. Rakastan perinteisiä japanilaisia taloja liukuovineen ja tatamilattioineen, ja haluan kovasti yöpyä sellaisessa vielä tämän kesän aikana.


Paluumatkan ryokan, missä käytiin onsenissa




Paluumatkan maisemia


Tässä toukokuun aikana olen päässyt mukavasti tutustumaan Kyushun saareen, mutta paljon on vielä myös näkemättä. Monessa paikassa haluan lisäksi käydä uudestaan, joten pitää suunnitella johonkin väliin pieni retki esimerkiksi junalla.  Koska Saga on tosiaan melko pieni paikka loppujen lopuksi (se vaikutelma tulee etenkin, kun lähinnä hengailee yliopiston alueella eikä käy keskustassa niin usein), niin matkakuume käydä muualla on kova. Onneksi kahden viikon päästä on jo odotettavissa seuraava reissu, kun siskot tulee käymään! :)

Ensi kertaan!

Emma

Golden Week ja muuta matkustelua osa 1

Hei pitkästä aikaa!

Viime päivityksestä on kulunut jo vähän liian pitkä aika, niin otan nyt itseäni niskasta kiinni ja kerron vähän viime aikojen kuulumisista. Aika vaan kuluu täällä ihan älytöntä vauhtia - en voi uskoa, että siitä on jo kaksi kuukautta, kun valmistauduin Suomessa lähtöön!

Viime päivät ovat olleet aikalailla perusarkea - koulua, läksyjä ja laiskottelua. Nyt kun alkuhuuma uudesta asuinpaikasta ja kulttuurista on ohi, huomaan alkavani laiskistua, enkä jaksa enää yhtä innokkaana olla koko aikaa tekemässä jotain tai menossa jonnekin. Toisaalta poden tästä vähän huonoa omaatuntoa - pitäisi mennä ulos ja nauttia auringosta ja lämmöstä (etenkin kun tiedän, että kohta tulee sadekausi) sen sijaan, että jään vain sisälle nukkumaan ja katsomaan netflixiä. Pitää yrittää skarpata, etten ihan passivoidu!

Näihin kolmeen viikkoon on toki mahtunut myös retkiä ja muuta hauskaa. Mm. ennen Golden Weekiä menimme kulttuurikurssin kanssa Fukuokaan päiväretkelle. Siellä käytiin "Disaster Prevention Centerissä", missä saatiin vähän tietoa, miten pitäisi toimia maanjäristyksen, tsunamin, tulipalon tai tulvan sattuessa. Päästiin kokeilemaan simulaattorissa, miltä maanjäristys tuntuu (koko huone heilui ja tunsin olevani enemmänkin huvipuistolaitteessa kuin maanjäristyksessä), ja miltä taifuuni tuntuu (tuuli puhalsi n. 30 m/s). Yritettiin myös paeta savuisesta ja pimeästä huonesokkelosta, mieluiten niin ettet hengitä itse (teko)savua (tämä oli yllättävän vaikeaa etenkin ryhmässä, kun pari kaveria alkoi panikoida). Päästiin myös sammuttamaan tulipalo vaahtosammuttimilla, mikä oli tosi hyvä harjoitus, sillä en ollut koskaan oikeasti kokeillut vaahtosammutinta. Hauskaa oli myös kokeilla avata ovi tulvan iskiessä niin, että pusket ovea vettä vasten; jos vettä oli 20 cm, sain oven vielä auki, mutta 30 cm kohdalla ovi oli jo liian raskas avattavaksi.

Disaster Prevention Centerin jälkeen kävimme Kyushun kansallismuseossa, jossa oli näyttely vanhoista muinaiskulttuurien aikaisista esineistä eri puolilta maailmaa. Siellä oli paljon mielenkiintoista nähtävää, mutta valitettavasti aikaa oli aivan liian vähän (n. puoli tuntia aikaa kiertää koko näyttely). Tämän jälkeen mentiin vielä Fukuokan kuuluisaan Dazaifu Shrineen, jonne etenkin japanilaiset opiskelijat menevät rukoilemaan onnea opintoja varten. Itsekin kävin rukoilemassa - opiskeluonnea kun ei koskaan voi olla liikaa. Itse alue pyhätön ympärillä oli todella kaunista, ja sää oli lämmin ja aurinkoinen. Pyhättövierailun jälkeen palattiin Sagaan.



Dazaifu-pyhätön portin edestä muiden vaihtareiden kanssa


Wisteria-kukkia eli suomeksi sinisateita


Nainen koikalojen kanssa


Dazaifu-pyhättö


Heti Fukuoka-viikonlopun jälkeen alkoi Golden Week (tosin ma-ti oli vielä arkipäiviä, mutta itselläni oli vain yksi luento). Tiistaina menin Katien (australialaisen vaihtarin) kanssa Aritaan, pieneen kylään Sagan lähellä, joka on tunnettu keramiikasta. Aritassa oli keramiikkafestivaalit, eli koko keskusta oli täynnä pieniä, astioita myyviä kojuja. Mukaani tarttui käsintehty kulho ja kaksi kuppia. Viiden-kuuden aikaan kojut menivät kiinni ja sen jälkeen Aritassa ei ollutkaan enää kauheasti nähtävää. Palattiin siis junalla Sagaan.


Aritan pääkatua






Saatiin kahvia ostaessa nämä kupit kaupan päälle


Junamatka takaisin Sagaan, seisottiin ihan edessä

Keskiviikkona mentiin vaihtariporukalla uudestaan Fukuokaan. Myös siellä oli eräs festivaalitapahtuma perinteisillä japanilaisilla festivaalikojuilla ja kulkueella. Oli todella kivaa, kunnes kesken kulkueen rankkasade ja ukkonen yllättivät. Paettiin maan alle metrosisäänkäyntien edessä oleviin kauppoihin ostoksille. Loppupäivä Fukuokassa olikin kauppojen kiertelyä ja ruokailua. Paluumatkalla kävi melko nolosti; täällä annat bussilipun kuljettajalle vasta poistuessasi bussista. Perillä en löytänyt lippuani mistään, ja kuski hermostui odottelusta. Yritin selittää kadonnutta lippuani, mutta kuskilla oli jo niin kiire seuraavaan vuoroon, että käski minun vain painua ulos bussista. Eli en joutunut maksamaan matkasta, mutta hävetti todella paljon, ja toivon ettei kuski muista minua seuraavalla kerralla, kun menen Fukuokaan. Illalla se mokoma lippu löytyi laukkuni pohjalta.


Mentiin aluksi pannukakkukahvilaan. Niin hyvää ja kuohkeaa!


Festivaalialueelta






Kulkuetta




Nälän iskiessä mentiin ramenille

Jottei postaus veny liian pitkäksi, pätkäisen tämän kahteen osaan. Eli tässä osa 1, ja laitan huomenna tulemaan osan 2. :)

-Emma